Vita Vinum Oy

Tuottajat

Bodegas Viña Elena on Pachecon perheen omistama viinitila Jumillassa Murcian pohjoispuolella. Viinitilalle on vain reilun tunnin matka Alicantesta. Viinitila on ollut perheen omistuksessa jo vuodesta 1948 alkaen. Nykyisin viinitilaa luotsaa jo kolmas sukupolvi Elena ja Emi Pachecon johdolla. Myös neljäs sukupolvi on ahkerasti mukana toiminnassa. Sympaattinen Elena on myös aktiivisesti luonut uutta hienoa brändiä Bruma del Estrecoa de Marínia. Viña Elena haluaa pitää kiinni perinteistään, mutta on lähtenyt kuitenkin ennakkoluulottomasti lanseeraamaan myös uusia brandejä kuten Vermuchoa.

Bruma del Estrecho de Marín on Elena Pachecon ja Isio Ramoksen yhteisen projektin myötä syntynyt uniikki viinibrändi. Se syntyi heidän palavasta intohimostaan Monastrell-rypälettä ja siitä saatavia aitoja sekä alkuperäisiä viinejä kohtaan. Bruma del Estrecho de Marínin kaikki viinit tuotetaan DO Jumillassa tarkoin valituilla, kullekin viinille omalla, mutta toisian lähellä olevilla viinitarhoilla. Käyttämällä paikallisia viininviljely- ja valmistustekniikoita yhdistettynä syvään tietotaitoon sekä intohimoon, tuloksena saadaan ainutlaatuisia, herkkiä, raikkaita, dynaamisia viinejä alkuperäisrypälelajikkeestaan, Monastrell:sta.

Cantine Lenotti, Lenottin perheen viinitila on perustettu jo vuonna 1906. Sen juuret ovat Veneton maakunnassa Bardolinon alueella. Lenottin toimintaa johtaa nykyisin aina ystävällinen ja hymyilevä Claudio Lenotti. Claudion vanhemmat Marina ja Giancarlo työskentelevät myös yhä yrityksessä. Claudio on aktiivisesti ja määrätietoisesti uudistanut Cantine Lenottia viime vuosien aikana, säilyttäen loistavasti perinteet, ammattitaidon ja suhteen luontoon sekä aidon ylpeyden viineihinsä. Cantine Lenottin viineistä vientiin menee 95%.

Carmina Gonegliano on Sacchetton perheen Proseccoihin erikoistunut viinitila Trevison maakunnassa, Prosecco di Conegliano-Valdobbiadene alueella lähellä Goneglianon kaupunkia. Viinitila sijaitsee silmiä hivelevän kauniilla paikalla. Viinitilan toimintaa johtaa sympaattinen ja ystävällinen Massimo Sacchetto jo kolmannessa polvessa. Tämä artesaani viinitila, jossa perinteet ja teknologia kulkevat käsikädessä, tuottaa erinomaisia Proseccoja niin arkeen kuin juhlaan. Proseccoista suurin osa menee kotimaan markkinoille, mutta myös enenevässä määrin vientiin, kuten Suomeen.

Cascina Chiccon viinitila sijaitsee kauniissa Piemontessa, Canalen kylässä Roeron alueella. Tilan päärakennus kellareineen on kunnostettu perinteitä vaalien upeaan kuntoon. Myös ympäristönäkökulmat on huomioitu uudistusten yhteydessä ja Cascina Chicco pyrkii aktiivisesti pienentämään omalta osaltaan hiilijalanjälkeä. Cascina Chiccon monipuolinen viinivalikoima hivelee puolestaan makuhermoja. Veljekset Enrico ja Marco Faccenda edustavat perheen neljättä polvea viinitilan johdossa, uudistaen ja investoiden vuosittain jatkuvaan kehitykseen, arvoja sekä traditioita kunnioittaen. Viennin osuus tilan tuotannosta on 65%.

Scriani - niminen viinitila on pieni jalokivi Fumanessa, Veneton maakunnassa Valpolicellan alueella. Cottinin perheen viinitilan perinteistä ja sen erinomaisista viineistä vastaa intohimoinen viinintekijä Stefano. Vaimo Mary vastaa innolla markkinoinnista sekä viennistä ja heidän tyttärensä Mara toimistorutiineista ja aina niin ystävällisestä asiakaspalvelusta. Tämän viinitilan arvot ja toimintatavat perustuvat syvään tietotaitoon, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle. Toimintatavat polveutuvat suuresta intohimosta omia viinitarhoja ja viinejä kohtaan, unohtamatta erinomasta laatua.

Tobelos Bodegas y Viñedos viinitila sijaitsee Briñassa, Riojan maailmankuululla viinialueella. Tilaa johtaa ystävällinen ja charmantti viinintekijä Ricardo Reinoso. Bodegas y Viñedosin-viinitilan tuotantoympäristö on moderni ja ensiluokkainen. Kun alueen rikas viinihistoria sekä kulttuuri yhdistetään Tobeloksen tinkimättömään laatuun ja uudistumiseen, saadaan laadultaan ja luonteeltaan erinomaisia viinejä. Tobelos Bodegas y Viñedosin viinit ovat saavuttaneet useita palkintoja sekä mainintoja kansainvälisissä julkaisuissa, kuten Wine Spectator:ssa.

Champagne Laurent Lequartin perheen viinitila sijaitsee Passy-Grignyssä Vallée de la Marnen laakson sydänmailla. Viinitilan johdossa on neljännen polven ahkera ja jatkuvaan kehitykseen uskova samppanjantekijä Laurent. Lequart tuottaa monimuotoisia, laadukkaita ja autenttisia samppanjoita kaikista kolmesta alueen päärypälelajikkeesta, jotka poimitaan Lequartin omilta viinitarhoilta yhteensä 11 hehtaarin alueelta. Eniten samppanjoita Laurent Lequart valmistaa laakson tunnusomaisesta rypäleestä Meunierista. Tyypillistä Laurent Lequartin samppanjoille on runsaan Meunierin käytön lisäksi pitkät pullokypsytysajat sekä vähäinen dosagen määrä. Laurent Lequartin samppanjat ovat saanet useita kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia.

Llopartin perheen maailmankuulu viinitila sijaitsee Penedèsissä, yhdellä alueen korkeimmista kohdista, vain 35 km päässä Barcelonasta. Viinejä tällä pitkät perinteet omaavalla viinitilalla on valmistettu jo vuodesta 1385. Tila on ollut Llopartin suvun omistuksessa 1400 luvulta alkaen ja Cavojen valmistus aloitettiin jo vuonna 1887. Tammikuussa 2019 yhdeksän espanjalaista huippucavatuottajaa erosi DO Cava-järjestelmästä ja luokittelevat jatkossa kuohuviininsä Corpinnat-brändin alaisiksi. Llopart on yksi näistä tuottajista. Corpinnatin tiukat laatustandardit johtavat vain huippulaatuun. Vuoden 2019 aikana Llopartin etiketit saavat Corpinnat merkinnän. Llopartin huippulaadukkaat kuohuviinit ovat kahdella sanalla sanottuna; hedelmäisiä ja raikkaita. Llopartin viinit ovat puolestaan ovat kevyitä ja raikkaita. Llopartin viinitila sekä Llopartin kuohuviinit ovat saanet useita todella merkittäviä kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia.

Kressmann on perustajansa Edouard Kressmann mukaan nimetty ja vuonna 1871 perustettu viinitalo. Se on yksi Bordeauxin yksi kuuluisimmista ja historiallisimmista viinitaloista. Sen filosofia on pysynyt muuttumattomana vuosien saatossa. Tuloksena on mm. erinomainen laatu sekä tunnetut ja ensiluokkaiset viinit. Vuonna 1897 Kressmann toi markkinoille Kressmann Monopole Dry:n, vanhimman Bordeaux´laisen viinibrändin, joka on yhä saatavilla tänä päivänä. Vuosien varrella Kressmann on laajentunut tuomalla portfolioonsa lisää merkittäviä Chateau:ja Bordeaux´n alueelta. Kressmannin viinejä on saatavilla yli 50 maasta.

Lavau´n perheen tarina viinintuottajana alkoi St. Emilionista jo 1800-luvulla. Sittemmin Réne Lavau perheineen jatkoi kukoistavaa liiketoimintaa Tunisiassa viinien sekä appelsiinien viljelyn parissa. Rénen lapsenlapsi Jean-Guy Lavau palasi Ranskaan vaimonsa Ann-Marin kanssa ja hankki pienen viinikellarin etäläisestä Rhonen-laaksosta Sablet´n kylästä. Vuonna 1965 Maison Lavau sai virallisesti alkunsa ja tuli pian tunnetuksi viininvalmistustaidoistaan. Nykyisin tilan johdossa ovat veljekset Frédéric ja Benoît Lavau. He ovat laajentaneet toimintaa ja jatkaneet menestyksekkäästi perheen viinin valmistamisen perinteitä. Lavau on myös investoinut viinin viljelyyn ja ostanut omia tarhoja mm. Rasteaun, Valréasin ja Côtes de Rhônen apellaatioista.

Muré - Clos Saint Landelin on tuottanut laadukkaita viinejä Ranskan Alsacessa jo vuodesta 1650. Nykyisin Murén ohjaksissa on jo 12. sukupolvi, sympaattinen Véronique ja intohimoinen viinintekijä Thomas. Tilan erinomaiset viinit tulevat rypäleistä, joita viljellään 25 hehtaarin aluella, Alsacen viinialueen eteläpäässä Rouffach´n kylän liepeillä. Murén viinit ovat alueelle tyypillisiä Riesling, Pinot Gris ja Gewürztraminer-viinejä. Joissakin viineissä käytetään myös Muscat, Pinot Auxerros tai Pinot Blanc rypäleitä. Muré tuottaa myös Grand Gru ja Crémant d´Alsace viinejä. Domaine Murén viinit ovat raikkaita, laadukkaita, elegantteja ja tehty suurella sydämellä. Murén viinit ovat vuodesta 1999 alkaen luomutuotantoa.

Ei määrä, vaan laatu. Tämä sananparsi pitää täydellisesti paikkansa Quinta da Devesan osalta. Quinta da Devesa, Fortunaton perheen viinitila tuottaa erinomaisia portviinejä, sekä DOC Douro puna-, valko- ja roséviinejä. Laadun takuumiehenä toimii tilan viinitekijä Jorge Sousa Pinto. Quinta da Devesan viinitila sijaitsee Douron kuuluisalla viinialueella pohjois-Portugalissa noin 16 km päässä Peso da Réguan kaupungista. Tilan 34 hehtaarin viinitarhat sijaitsevat silmiähivelevän kauniissa maisemissa Douro ja Corgo jokien rannasta kohoavilla rinteillä. Viinitarhat sijaitsevat vaihtelevasti 60 - 500 metrin korkeudessa. Quinta da Devesan Portviinit ja viinit ovat saaneet lukuisia palkintoja sekä tunnustuksia.

Dominikaner Weingut C. von Nell-Breuning sijaitsee Lounais-Saksassa kuuluisalla Moselin viinialueella, Ruwer-joen varrella Kasel im Ruwertalissa. Tällä viinitilalla on valmistettu viinejä von Nellin perheen toimesta yli 340 vuotta. Nykyisin perheen viiniperinteestä vastaa yhdestoista sukupolvi ystävällisen ja sympaattisen Carmen von Nell-Breuningin johdolla. Tilan viiniköynnökset sijaitsevat 8 hehtaarin alueella jyrkillä rinteillä Ruwerin laaksossa. Rypäleet kasvavat mikroilmaston kaltaisissa olosuhteissa, jolloin rypäleistä valmistettavista viineistä tulee raikkaita, sopivan hapokkaita ja ryhdikkäitä. Tämä artesaani viinitila tuottaa elegantteja ja laadukkaita Riesling valkoviinejä, Pinot Noir (Spätburgunder) punaviinejä sekä Riesling Sektejä. Yksi Sekt on nimettykin viinitilalla aikoinaan asuneen erään Ludwig van Beethovenin mukaan.

Vuonna 1868 perustettu samppanjatalo Canard-Duchêne sai alkunsa tynnyrintekijän pojan Victor Canardin ja viininviljelijän tyttären Léonie Duchênen rakkaustarinasta. Pariskunta perusti tilansa pieneen Ludesin kylään, Montagne de Reimsin alueelle, noin 15 km Reimsin kaupungista etelään. Ludesin ainutlaatuinen sijainti vehreiden metsäisten rinteiden ympäröimänä ja 70 miljoonaa vuotta kerrostuneen liitu- ja kalkkikiven, hiekan sekä saven muodostamassa maaperässä, on mahdollistanut kylän Premier Cru-statuksen. Montagne de Reimsin alue on tunnettu erityisesti soveltuvuudestaan punaisen Pinot Noir-rypälelajikkeen viljelyyn. Pinot Noir on leimaa antava myös Canard-Duchênen samppanjoille. Kellarimestari Laurent Fédoun mukaan kaikkia Canard-Duchêne-samppanjoita yhdistää myös niiden raikkaus, luonteikkuus ja tasapaino. Laurent Fédoun viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemä määrätietoinen ja laatuorientoitunut työ on nostanut Canard-Duchênen samppanjat uuteen kukoistukseen niin Ranskassa kuin muualla maailmassa.

Elettiin vuotta 2014. Santiago Peribañez tiimeineen halusi luoda uuden aikakauden espanjalaisen juoman yli 20 vuoden gourmet ravintola- ja viinialan kokemuksen jälkeen. Syntyi Sangria Nimú, jonka inspiraationa oli perinteinen, tyypillinen ja ajaton sangria. Sangria Nimú on kehitetty Barcelonan kosmopoliittisessa, avantgardistisessa ja kansainvälisessä ravintolailmapiirissä. Sangria Nimún raikkaat, trendikkäät ja maistuvat sangriat voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan; “La Autetiticaan” eli kupliviin sangrioihin, jotka ovat omiaan kahviloissa ja bistroissa sekä “La Prodignosa De Nimúun” eli luomusangrioihin, jotka sopivat hyvin ravintolaympäristöön. Nimún sangrioiden alkoholipitoisuus on 5-7% eli pienempi kuin sangriolla yleisesti.